 |
Perinnöllisen
diabetesriskin selvittäminen
TRIGR-tutkimuksen osallistuvalta vastasyntyneeltä lapselta
tutkitaan vanhempien suostumuksella perinnöllinen diabetesalttius.
Siinä vastasyntyneen lapsen napanuorasta otetaan verinäyte,
eli lasta ei tarvitse pistää. Näytteestä määritetään
diabeteksen riskigeenit. Mikäli perinnöllistä alttiutta
ei todeta, lapsi ei jatka tutkimuksessa. Mikäli lapsella todetaan
perimässä diabetekselle lisääntynyt alttius,
lääkäri ilmoittaa tästä perheelle puhelimitse
ja kirjeitse noin 2 viikon kuluessa näytteenotosta. Tällöin
perheet voivat kysellä tutkimukseen ja esim. HLA-vastaukseen
liittyvistä asioista.
Ihmisen perimä sijaitsee 23 kromosomiparissa. Kromosomissa
6 sijaitsevat ne perintötekijät, jotka säätelevät
HLA-tekijöiden (Human Leucosyte Antigen) tuotantoa. Näiden
yksilöllisten HLA-tekijöiden avulla elimistön puolustussolut
tunnistavat solut omiksi, eivätkä tuhoa niitä, kun
taas esimerkiksi bakteerit tuhotaan elimistölle vieraina soluina.
Jotkut HLA-tekijät altistavat tyypin 1 diabetekselle ja toiset
taas suojaavat siltä. Tämä tarkoittaa käytännössä
sitä, että lapsista, joilla todetaan jokin TRIGR-tutkimuksessa
haettavissa riskigeeneistä, vain hyvin pieni osa tulee koskaan
sairastumaan diabetekseen. Toisaalta jos riskigeenejä ei ole
todettu, sairastumisriski on pieni, mutta diabetekseen sairastuminen
ei ole poissuljettu. Diabetestutkimuksissa on tullut esille, että
jos isällä on tyypin 1 diabetes, lapsen sairastumisriski
on noin 3-6 %. Jos äidillä on tyypin 1 diabetes, lapsen
riski on noin 1.5-2.5 %. Jos taas perheessä lapsella on diabetes,
niin lapsen sisaren sairastumisriski on keskimäärin 6-8
%.
Alku | Perhesivu
| Tutkimussivu
|
|